Yhdistävää yhdistyselämää

Lapsestani tuli Käpylän peruskoulun ekaluokkalainen syksyllä 2005. Koulun valinta oli helppoa – asuimme käytännöllisesti katsottuna Untamon vieressä eikä kahden minuutin koulumatkaan sisältynyt edes yhtä suojatietä. Koulun tapahtumista olin muuten täysin pihalla; en yhtään tiennyt, mitä koulussa tapahtuu ja mitä vanhemmalta odotettiin. Lapsen isä oli saattohoidossa ja arkemme kaikin puolin aivan levällään.

Menin vanhempainyhdistyksen vuosikokoukseen, koska luulin sitä pakolliseksi. En tuntenut ketään. En tajunnut puoliakaan, mitä kokouksessa puhuttiin. Mutta niin siinä taisi käydä, että minusta tehtiin sihteeri, koska osasin laskea palkkoja – yhdistys hoiti silloin iltapäiväkerhoa ja tarvitsi työnantajakokemusta.

Talvella lapsen isä kuoli ja minusta tuli yksinhuoltaja. Sydäntä särki, kun lapsi johonkin totesi: ”Mutta äiti, eihän me edes olla perhe” ja torjui koulun tarjoamat kuraattorit ja psykologit pienen ihmisen päättäväisyydellä. Mutta arjesta selviää, kun on pakko, koska on pakko. Oli aikoja, jolloin vanhempainyhdistyksen kokoukset olivat minulle ainut kosketuspinta reaalimaailmaan, sillä niistä en kehdannut vetäytyä – pitihän ne palkat laskea ja sivukulujen maksut hoitaa, vaikka oma pää olisi kuinka sekaisin.

Vuosien varrella vanhempainyhdistyksen rutiinit ja tapahtumat ovat kietoutuneet selkäytimeeni kiinni. Elän koululaisen kalenteria: Vuosi alkaa elokuun puolivälissä yhdellä ruuhkaviikolla, jonka jälkeen koukataan kirmyjäisten kautta kohti joulun juhlia, odotetaan hiihtolomaa ja kevään iltamia ja sitten, kesäkuun alussa, itketään juhlasalissa suvivirttä. Kokouksia pidetään kerran kuussa ja joka vuosi pohditaan samoja asioita: Mihin varoja kannattaa käyttää, mikä bändi soittaa tänä vuonna Iltamissa ja missähän ne Untamon jalkapallomaalit on. Rutiinit tuovat turvallisuuden tunnetta myös meille aikuisille ja yhdessä oleminen kutoo yhteistä suojaverkkoa.

Ennen kaikkia olen saanut kaikki nämä vuodet olla vertaisteni ympäröimä. Jaamme samanlaisia iloja ja ongelmia lasten elämässä, vaihdamme luistimia ja tuskailemme Wilmaa. Yritämme ymmärtää elämää ja vaikeutuvia matikantehtäviä, nauramme paljon ja muistamme aina järjestää jotkut bileet mistä tahansa syystä. Tämä yhdistys on ollut pieni turvasatama, lempeä foorumi, jossa kohdata perheitä, arkea ja yhteisen tekemisen iloa. Yhteisöllisyys vie aikaa ja joskus vaivaakin, mutta maksaa kaiken moninkertaisesti takaisin.

Kiitän täydestä sydämestäni koulua ja koteja siitä, että olen saanut niin paljon. On ollut hienoa olla kaupungin mahtavimman koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja ja nyt, kun pellavapäinen pikku ekaluokkalaiseni aloitti ysillä, on aika viettää tämä viimeinen vuosi tukemalla uutta puheenjohtajaa. Pidän jokusen välivuoden ja ilmestyn jälleen vuosikokoukseen 2020, kun iltatähteni aloittaa ekalla Käpylän peruskoulussa, mutta tällä kertaa en ole ihan niin pihalla.

Aino Halonen, ent. pj, nyk. siht.

Ihme menoa

Moni koulun opettajista ja vanhemmista on kertonut, kuinka muualla kaupungissa on kummasteltu meidän koulun Iltamia. ”Ai vanhemmat ja opet juhlii yhdessä??” on äimistelty ja päätä päälle pudisteltu, puoliksi oudoksuen, puoliksi hieman kateellisina. ”Pitäisiköhän meidänkin..

Iltamia on useamman vuoden jo vietetty ja ilman varsinaista päämäärää, mutta alkuperään kyllä liittyy agenda.  Alussa oli tunne siitä, että vanhemmat, opettajat ja koulun henkilökunta eivät ehdi tutustua, kun arjessa on läsnä yleensä joku ongelma ja sen ratkaisu. Jos tuntisimme toisiamme yhtään paremmin, olisi kaikki keskustelu ja kommunikointi vaivattomampaa, ja kaupan päälle vielä muistaisi, mikä naama liittyy mihinkin nimeen.

Iltamien tarkoitus ei tästä ole muuttunut, koska me koulun kaikki aikuiset vaihdumme tiuhaan. Koulupolkukin on meillä hieman hajanaisempi ja luokat menevät usein uusiksi kahden vuoden välein. Iltamissa voivat vanhemmat tavata toisiaan, vaikka lapset olisivatkin jo toisilla luokilla, ja opettajien on helpompi pysyä kärryillä vanhemmista, kun muistaa että ”Onnin äiti järjestää kyläjuhlia” ja ”Akselin isällä on fillarikorjaamo”.

Tärkeintä Iltamissa on se, ettei se ole työtä eikä kasvatusta. Iltamissa puheet lasten arjesta voidaan heittää nurkkaan ja paneutua pohtimaan viinilasillisen ääreen kysymyksiä siitä, onko klassinen rokki parempaa kuin kasarihevi ja uiminen tehokkaampaa kuin sauvakävely. Illan aikana syödään, tanssitaan ja pelataan tietokilpailu, jonka voitosta käydään suorastaan veristä kamppailua.

Tänä vuonna tuuletimme konseptia ja poistimme lämpimän ruuan. Apua! Älkää silti peljästykö, panemme pöydän notkumaan muita herkkuja. Booliakin löytyy, mutta omia seurustelujuomia saa käyttää edelleen.

TERVETULOA! Perjantaina 5.4. klo 19-23 Untamon juhlasalissa. Liput 5 euroa ovelta!

Lämpimin terveisin,

Aino Halonen, puheenjohtaja

Käpylän peruskoulun vanhempainyhdistys